Järkyttävä liikenne­onnettomuus Lapissa

Lapissa Simossa on henkilöauto ajanut kovaa vauhtia talon seinään. Lapin pelastuslaitos ja poliisi saivat hälytyksen tieliikenneonnettomuudesta maanantaiaamuna noin kello 9.30.

Lapin poliisin alustavien tietojen perusteella kuljettaja oli ajanut piha-alueen poikki ja törmännyt kovalla vauhdilla rakennuksen seinään toistaiseksi tuntemattomasta syystä.

Ajoneuvossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita henkilöitä.

Poliisi tutkii
Pelastuslaitos irrotti kuljettajan autosta. Poliisiin tiedotteen mukaan kuljettaja on viety sairaalaan saamaan hoitoa. Tilanteessa ei loukkaantunut muita ihmisiä.

Kuljettaja ajoi omakotitalon seinään Simon keskustassa. Kurtin mukaan poliisi tutkii tapausta.

– Alustavien arvioiden ja silminnäkijöiden havaintojen mukaan vauhtia olisi ollut 100 kilometriä tunnissa. Mutta nämä ovat vain arvioita ja poliisi tutkii asiaa, Pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Esa Kurtti kertoo.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tiina Majava Lapin poliisilaitokselta kertoo, että esitutkinta on vielä alkuvaiheessa. Onnettomuuden syy on toistaiseksi tuntematon.

Majava ei ota kantaa siihen, millaisia kuljettajan vammat ovat, koska kyse on salassa pidettävistä terveystiedoista. Poliisi ei vielä tässä vaiheessa epäile kuljettajan olleen päihteiden alaisena, mutta asia varmistuu esitutkinnan edetessä.

Poliisi epäilee auton kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tutkinnassa selvitetään tapahtumien kulkua ja tilanteeseen johtaneita syitä.

Comments (0)

Залишити відповідь

Ваша e-mail адреса не оприлюднюватиметься. Обов’язкові поля позначені *