Vakava koirahyökkäys Helsingissä
Helsingissä Merihaassa suurikokoinen koira hyökkäsi pienen koiran kimppuun tiistai-iltana kello 18 aikoihin.
Helsingin poliisi vahvistaa asian Iltalehdelle. Johtokeskuksen mukaan poliisilla on ollut tiistai-iltana tehtävä Merihaassa, jossa koira on hyökännyt toisen koiran kimppuun.
Tapahtuneesta on tehty rikosilmoitus.
Koiran omistaja on tehnyt myös asiasta julkaisun paikalliseen Facebook-ryhmään. Omistajan mukaan pieni koira sai vakavia vakavia purema- ja repimisvammoja.
Omistajan mukaan suurikokoinen koira hyökkäsi samalla myös hänen entisen puolisonsa kimppuun. Hän oli sillä hetkellä ulkoiluttamassa koiraa ja nosti pienen koiran syliinsä turvaan, jolloin koira kävi päälle.
Hyökänneen koiran omistaja poistui paikalta, eikä jäänyt selvittämään tilannetta.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä MTV Uutiset.
Comments (0)